Jos et näe viestiä, klikkaa tästä

Joulukuun uutiskirje

Tervetuloa mukaan toimintaamme niin uudet kuin vanhatkin jäsenemme!

Keski-Suomen kauppakamarin jäsenistö on kasvanut syksyn aikana hyvää tahtia, ja jäsenmäärämme on kivunnut jo noin 650 organisaatioon. Lämpimästi tervetuloa mukaan vaikuttavaan verkostoomme!

Uudet jäsenemme:



Tervetuloa myös Keski-Suomen kauppakamarin suljettuun jäsenryhmään Facebookissa! Keski-Suomen kauppakamarin jäsenyys koskettaa koko jäsenyrityksen henkilöstöä, ja kaikki henkilökunnan jäsenet voivat liittyä suljettuun ryhmään. Ryhmässä voi esimerkiksi jakaa bisnekseen liittyvää tietoa ja artikkeleita, oman yrityksen arkea, kysyä neuvoa ja hakea kumppanuuksia.


Sinne ja takaisin – pikiteiden ekologinen edelläkävijä kuljettaa lastin kahdessa päivässä Pohjolan perukoilta Euroopan ytimeen

Harva keskisuomalainen tietää, että Laukaantien varressa sijaitsee Suomen suurin kukkien kuljettamiseen erikoistunut yritys. Kuljetus ja muutto O. Jylhä on paikallinen kuljetusliike, jonka yli sata rekka-autoa hoitavat kansainvälistä liikennettä päivittäin. Kukkien lisäksi rekkojen kyydeissä matkaavat myös muut puutarha-alan tuotteet, elintarvikkeet ja jopa arvokuljetukset.


Haemme palvelupäällikköä Keski-Suomen kauppakamariin!

Onko sinulla näkemystä ja paloa yritysten ja henkilöstön osaamisen kehittämiseen? Pidätkö verkostoissa toimimisesta ja esiintymistilanteet sujuvat sinulta luonnostaan?

Palvelupäällikön työ sisältää muun muassa koulutusten suunnittelua, toteuttamista ja markkinointia, palveluiden kehittämistä yritysten kansainvälistymisen tukemiseksi, tilaisuuksien toteuttamista sekä yhteistyötä erilaisten asiantuntijoiden kanssa. Sinulla on ymmärrystä yritystoiminnasta.

Etsimämme tekijä voit olla juuri sinä.

tyhjä

Koulutus- ja palvelupäällikkömme Leena Räisänen astuu uusiin saappaisiin vuodenvaihteen jälkeen.

Ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella, sanotaan. Monesti joudumme toteamaan, ettei näin ole, mutta omalla kohdallani tämä pitää nyt paikkansa sillä siirryn ensi vuoden alusta Kasvu Open Oy:n kehitysjohtajan tehtäviin. Vihreäksi liigaksikin tuota organisaatiota kutsutaan.

On siten tullut aika kiittää teitä kaikkia jäseniä, luottamushenkilöitä ja yhteistyökumppaneita yli 8 vuoden matkaseurasta. Matka on ollut monimuotoista, aurinkoista, mutkaista ja täynnä monenlaisia etappeja. Kiitos, että kuljitte sitä kanssani. Tehtäviäni kauppakamarilla tulee hoitamaan uusi henkilö, jonka rekrytointi on parhaillaan käynnissä. Menestystä tasapuolisesti kaikille uuteen vuoteen!

Toivottavasti tavataan jatkossakin,

Leena
tyhjä​​​​​​​


Matkailuhallitus on vuoden 2018 aktiivisin valiokunta – kunniamaininta Digitalisaatio ja uusi liiketoiminta -valiokunnalle

Juniorikilta palkitsee vuosittain Keski-Suomen kauppakamarin aktiivisimman valiokunnan. Tänä vuonna palkinnon sai Matkailuhallitus, joka on onnistunut mainiosti ydintehtävässään edistää matkailua Keski-Suomessa. Poikkeuksellisesti Juniorikilta palkitsi myös kunniamaininnalla Digitalisaatio ja uusi liiketoiminta -valiokunnan. ​​​​​​​


”Gondolihissi syrjäytti Harjun portaat” – innostavista visioista kasvun eväitä Jyväskylään

Millaista Jyväskylää haluamme rakentaa 2020-luvulla? Missä asioissa Jyväskylä on paras ja päihittää Suomen muut kaupungit? Mihin meidän kannattaa panostaa, jotta kaupunkimme kasvaa ja kehittyy? Näihin kysymyksiin Jyväskylän yrittäjät, virkahenkilöt, päättäjät, rahoittajat, kehittäjät ja järjestöjen edustajat keksivät vastauksia vuoden viimeisessä Kasvun maakunnan ajatushautomossa.​​​​​​​


Valonnopeudella kansainväliselle kiitoradalle​​​​​​​

Kansainväliset markkinat tarjoavat yrityksille loputtomasti kasvun mahdollisuuksia, ja erityisesti ohjelmistoalalla kehitys on hurjaa. Jotta kultasuoneen pääsee käsiksi, täytyy yritykseltä löytyä sopiva yhdistelmä ennakkoluulotonta rohkeutta, piinkovaa osaamista ja tinkimätöntä kunnianhimoa.

Digitaalisten teknologioiden asiantuntijaorganisaationa Sininen Meteoriitti onnistui sukeltamaan kansainvälisten markkinoiden ytimeen Valo Intranet -tuotteellaan, ja niin sai alkunsa yrityksen tytäryhtiön tarina Kanadan Montréalissa alkuvuodesta 2018.


Miten välttää riidat ja ratkaista konfliktit kustannustehokkaasti?

Erimielisyydet ja riidat aiheuttavat aina taloudellista vahinkoa ja haittaa, minkä vuoksi on tärkeää panostaa riitojen ennaltaehkäisyyn, ei jälkihoitoon. Paras tapa yrityksen sopimusriitojen välttämiseen on huolellinen sopimuspolitiikka.

tyhjä

Marja-Liisa Järvinen
Asianajaja, varatuomari
Asianajotoimisto Järvinen & Co Oy | WinLaw


Kauppakamarit julkistivat hallitusohjelmatavoitteet – ratkaisuja ilmastonmuutokseen ja työllisyyden pullonkauloihin



Naisjohtajien määrä kasvaa pörssiyhtiöissä – silti tyttöjä tulisi kannustaa entistä enemmän jo koulussa miesvaltaisille urapoluille

Skanska Talonrakennus Oy Jyväskylän yksikönjohtaja Noora Sokero


Myyntiareena Keski-Suomen myyjille – luistele myynnin pelikentälle ja hio pelitaitosi mestaruustasolle!

Fanien toiveesta Myyntiareena saapuu Lähitapiola Areenan Hurrikaani-ravintolaan 6.2.2019. Aina ajankohtaiset myynnin pelikuviot saavat tuoretta näkökulmaa asiantuntevien valmentajien opissa. Bonuksena tiiviin myyntipäivän päätteeksi verkostoidumme illallisen ja palautusjuoman äärellä sekä JYPin kotiottelussa. Myyntiareenaan ovat tervetulleita niin uudet kyvyt kuin kokeneemmatkin konkarit.

Nopeimmat taklaavat hitaat!


Pohjoinen Keski-Suomi, huomio: HHJ-kurssi rantautuu Pihtiputaalle 17.1.–20.2.2019!

Keski-Suomen kauppakamari järjestää yhteistyössä Kehittämisyhtiö Witas Oy:n kanssa Pihtiputaalla Hyväksytty Hallituksen Jäsen (HHJ) -kurssikokonaisuuden. Paikkoja kurssille on rajoitetusti, joten ilmoittaudu pian.

HHJ-kurssikokonaisuus soveltuu erinomaisesti hallitustyöskentelyn aktivoimiseen ja kehittämiseen. Se sopii sekä hallitustyötä jo tekeville henkilöille tai sitä harkitseville ja auttaa myös yrittäjiä ja yritysjohtajia hyödyntämään hallitustyöskentelyä entistä paremmin.

Avaimet onnistuneeseen hallitustyöskentelyyn saat monipuoliselta HHJ-kurssilta.


Alkuvuoden 2019 koulutuksemme ja tapahtumamme:


Ilmoita meille yrityksesi/organisaatiosi maksuttomat tilaisuudet

Erilaisia maksuttomia tapahtumia ja webinaareja järjestetään paljon ympäri Keski-Suomea. Jotta palvelisimme jäsenistöämme entistä paremmin, kokoamme nyt verkkosivuillemme jäsentemme järjestämiä maksuttomia tilaisuuksia. Ilmoita siis meille tapahtumasi! Edellytyksenä on, että saamme tiedon tapahtumasta jäseneltä suoraan, tilaisuuden ajan ja paikka sekä verkko-osoitteen, minne lisätietoja etsivän voi ohjata. Tilaisuuden on myös oltava maksuton ja suunnattu yritysten ja organisaatioiden edustajille.

Mikäli haluat tapahtumasi sivullemme, ole yhteydessä Merja Honkaseen (merja.honkanen@kskauppakamari.fi tai p. 050 439 3005).