UUTISKIRJE │ kesäkuu 2026 |
|
Suomen suurin yhteiskunnallinen festivaali SuomiAreena valtaa jälleen Porin 23.-26.6.2026. Tapahtuman tavoitteena on tuoda yhteiskunnallinen ja ajankohtainen keskustelu kaikkien ulottuville. Porin yliopistokeskus on mukana tapahtuman Kansalaistorilla tiistaista perjantaihin. Lisäksi ohjelmassa on yliopistojen mielenkiintoisia keskustelutilaisuuksia.
|
|
Turun kauppakorkeakoulun Porin yksikkö on mukana hankekokonaisuudessa, jossa tutkitaan hyvää hallintoa urheilussa. Hanke tuottaa käytännön suosituksia läpinäkyvämmän ja vastuullisemman urheiluhallinnon edistämiseksi. Yhteistyössä Tampereen ja Jyväskylän yliopistojen kanssa toteutettava hanke sai Liikuntatutkimuksen akatemiaohjelmasta yhteensä 655 000 euron rahoituksen.
|
Porin yliopistokeskuksessa toimiva, Tampereen yliopiston tekoälytutkimusryhmä GPT-Lab on kehittänyt tekoälyavustajan, joka auttaa pk-yrityksiä soveltamaan EU:n tekoälysäädöstä käytännössä. TESSA-tekoälyavustaja auttaa vaatimusten toteuttamisessa ilman juridista erityisosaamista.
|
|
|
Suomen Akatemia on myöntänyt rahoituksen kansainväliselle, nelivuotiselle Playful Entrepreneurial Minds -tutkimushankkeelle. Sen tavoitteena on tutkia, miten leikillisyys, yrittäjämäinen ajattelutapa ja hybridiäly rakentuvat ja voivat tukea oppimista, hyvinvointia ja innovatiivisuutta korkeakouluissa ja työelämässä. Turun kauppakorkeakoulun Porin yksikössä hanketta toteuttavat markkinoinnin apulaisprofessori, dosentti Kati Suomi sekä sekä lelu- ja leikkikulttuurien, yrittäjyyden, erityisesti leikillisen oppimisen dosentti Katriina Heljakka.
|
|
Uudistuva yritysturvallisuus – päätöksentekoa tekoälyn ja epävarmuuden ajassa
Yritysten toimintaympäristö muuttuu nopeasti – teknologinen murros ja geopoliittinen epävarmuus haastavat perinteiset turvallisuuden ja varautumisen mallit. Miten näihin voi varautua?
Tule mukaan kuulemaan teollisen tekoälyn ja geopolitiikan asiantuntijoita 1.10.2026 klo 12.30-16.00 yliopistokeskukseen. Ilmoittautuminen tilaisuuteen 25.9. mennessä. Tervetuloa!
|
|
|
|
|
|
Porin yliopistokeskuksessa on käynnistynyt tilauudistus 18.5.2026 alkaen. Remontti etenee vaiheittain alkaen katutasosta ja jatkuen toisen kerroksen tiloihin. Koko tilauudistuksen arvioidaan valmistuvan joulukuussa 2026. Remontti vaikuttaa sekä tiloissa kulkemiseen että palveluiden käyttöön.
|
|
|
Porin yliopistokeskus toivottaa aurinkoista kesää!
|
|
|